2.

Kansallinen epäonnistumisen päivä, vihdoinkin päivä mua varten! Tosin tänään ei vielä toistaseks ole tapahtunu kauheesti mitään pahaa... (huom. kello 12:57). Kävin tossa just pitkästä aikaa iskän kanssa kahvilla, mikä oli yllättävän mukavaa. Kaikki muut päivän suunnitelmat sit peruuntukin, minkä takia vitutus on aikalailla nousussa, vaikka mitäpä muuta sitä olis voinu odottaakaan.

Pohdiskelin just että miks mä kirjotan tätä blogia, tuskin tänne kuitenkaan koskaan mitään kauheen tärkeetä tulee. Mut sit tajusin että ehkä tää voi piristää joitakin ihmisiä kun voi lukee että jollakin menee myös huonosti ellei jopa huonommin (sitä ei vielä tässä postauksessa huomaa mut kyllä ajan kans!).

Ai niin, kissoista mainitsin eilen. Toinen niistä sekopäistä (Manu) iski äsken kyntensä mun haaroihin. Katoin sitä silmiin ja sanoin "Au, älä tee noin. Se sattuu", herra irrotti kynnet hitaasti ja maukas niin hiljaa ja katuvalla äänellä kun vaan voi. Aika sulosta.

Ehkä turhin teksti ikinä. Voi olla että illalla tulee jatkoa jos tapahtuu jotain mielenkiintosta...

--
Ja jatkoa tulee vaikkei mitään erikoista tapahtunukaan. Oikeestaan ei tapahtunu mitään. Tajusin vaa että oon aika helvetin yksinäinen. Menin käymään pubissa ihan vaan sen takia että olis edes se baarimikko jonka kanssa jutella, kun tulin kotiin niin pari tuntia meni vaan rapsutellessa kissoja ja miettiessä mitä tekis. Ainut tekeminen mitä keksin oli kokkaaminen ja sit alkokin masentaan että jos teen oikeen kunnon ruokaa nii kuitenkin syön sitä yksin.

Mis mun elämääääääääääääääääääääääääääää forever alone mut kokatessa itkusta on helppo syyttää sipulia