2,5.

Olo on mitä kamalin... Edellisen tekstin fiilikset jatkuu ja on vielä pahenemaan päin. Ahdistus. Pelko. Yksinäisyys...
Aloin ajatteleen Tonia. Tonin kuolemasta on nyt melkein 5 kuukautta mut tää olo ei vaan helpota. Aivan järkyttävä ikävä... Hän oli kuitenki mun ensimmäinen lapsuudenystävä sisarusten lisäks ja oltiin läheisiä loppuun asti. Me puhuttiin kaikesta ja Tonin seurassa uskalsin olla oma itteni. Muistan kun mä olin 8v. ja Toni 6v. ku me leikittiin mäkihyppääjiä Helsingissä mummun pihalla... Toni halus olla Hautamäki ja mä olin tietty Nykänen... :)
Huh tätä itkun määrää. Ehkä joskus vielä helpottaa.

Nää kuvat otettiin viimesellä kerralla kun näin Tonin elossa

Keskimmäinen on Riku, Tonin pikkuveli.

Nuku rauhassa <3

Mä vihaan syöpää.